Voimauttavaa markkinointiviestintää

Kuten aina, myös jouluna kuuluu rakastaa itseään niin kuin muita. Niinpä ostin itselleni joululahjan – Miina Savolaisen Maailman ihanin tyttö -kirjan, joka on täynnä herkän kauniita, sadunomaisia valokuvia. Kuvat kertovat kasvutarinoita nuorista naisista, joiden elämä ei ole ollut yhtä helppoa kuin omani. Kuvaa on käytetty terapiamenetelmänä – kamera katsoo kohteitaan kuin rakastava isä tai äiti, näkee heidät täydellisenä, riittävänä ja hyväksyttävänä, jolloin myös kohde näkee itsensä uudella tavalla. Miina Savolaisen käyttämän menetelmän nimi on voimauttava valokuva.

Suuri idea on, että voimauttavan valokuvan keinoin opitaan löytämään ja tekemään näkyväksi jokapäiväisessä arjessa piiloon jäävä arvokas, hyvä ja merkityksellinen. Samaan haasteeseen törmätään usein luovassa suunnittelussa. Hyvän mainonnan tai viestinnän pohjalla on kiteytys, uusi ja puhutteleva näkökulma asioihin, tuotteisiin tai palveluihin, jotka saatetaan kokea tylsiksi, liian tutuiksi tai kaupallisiksi.

Voimautumisen keskeinen idea on, ettei toista ihmistä voi voimauttaa. Menetelmään kuuluu myös dialogi: mikä on minulle totuudellista ja merkityksellistä – mikä on sinulle totta ja arvokasta – mikä meille yhteisesti? Tätähän yritykset, hyvä markkinointiviestintä ja koko sosiaalisen median buumikin hakee. Oli kysymys vastuuviestinnästä, tuotetiedotuksesta tai brändimainonnasta, kaiken ydin on löytää asioita, jotka puhuttelevat. Pysäyttävät. Houkuttelevat. Asioita, joihin ihmiset ovat halukkaita sitoutumaan. Mikäpä sen parempaa, jos siitä syntyy vielä hyvä tunne vastaanottajalle. ”You can’t beat the feeling!” toteutuu silloin kassakoneen tai strategiapöydän molemmin puolin.

Voimauttavaa joulua toivottaa
Minna Pinola
Account Director, Planner

“Mitäs me voitais tehdä Facebookissa?”

Tähän kysymykseen olemme törmänneet syksyn mittaan useissa yhteyksissä. Syksyn budjetointiprosesseissa on selvästi mietitty, miten markkinointipanostuksia voitaisiin siirtää maksetusta mediasta ansaittuun mediaan. Tämä on hieno kehitys, koska se pistää myös toimistot miettimään perinteistä mediaviestintä-, mainos- ja digitaalista palvelutarjontaansa uusiksi. Toisaalta monessa toimistossa on varmasti pyritty ajamaan tätä kehitystä jo jonkin aikaa.

Suomessa sosiaalisen median ja Facebookin välille vedetään usein yhtäläisyysmerkit. Kun puhutaan sosiaalisen median hyödyntämisestä, puhe keskittyy usein kapea-alaisesti ja vääristyneesti Facebookin hyödyntämiseen. Tämän sijasta sosiaalinen media pitäisi ymmärtää laajemmin. Se on tapa hyödyntää verkon mahdollisuuksia vuorovaikutteisessa viestinnässä. Tämä kanavalähtöinen ajattelu (Facebook, Twitter, YouTube jne.), helpottaa asioiden hahmottamista, mutta ei kerro koko totuutta. Me hyödynsimme Santanderin kanssa sosiaalista mediaa televisiomainonnassa, kun käyttäjien viestit ilmestyvät ohjelmatunnisteisiin samana päivänä.

Sen sijaan että vastaamme otsikon kysymykseen, olemme pyrkineet luomaan laajempaa kuvaa siitä, mitä sosiaalinen media on ja mihin sitä voi markkinoinnissa ja viestinnässä hyödyntää. Yleismaailmallista ohjetta on mahdoton antaa, sillä jokainen tapaus on erilainen. Joitakin kysymyksiä voi kuitenkin kaikille esittää:

1. Hyödyntävätkö oma sivusto ja omat mediat sosiaalisen median työkaluja ja mahdollisuuksia?
2. Ovatko (esim. viestinnän, markkinoinnin ja asiakaspalvelun) prosessit siinä mallissa, että pystymme hyödyntämään sosiaalista mediaa?
3. Tunnistammeko, missä kohderyhmämme liikkuu verkossa ja miten he käyttävät sosiaalista mediaa?
4. Tunnistammeko verkosta kohderyhmämme mielipidejohtajat?
5. Olemmeko valmiita käymää aitoa keskustelua asiakkaidemme kanssa?


Vastaamalla noihin kysymyksiin pääsee pitkälle. Niiden avulla pystyy luomaan helposti kokonaiskuvan siitä, miten sosiaalista mediaa voi ja kannattaa hyödyntää. Kaikkien asioiden ei mielestäni tarvitse olla kunnossa jotta voi aloittaa, mutta käsitys kokonaisuudesta on syytä luoda. Kannattaa kuitenkin edetä askel kerrallaan. Sosiaaliseen mediaan ei satsata kampanjamaisesti, vaan pitkäjänteisesti. Silti kynnys kokeiluun kannattaa pitää alhaalla. Verkossa on helppo mitata asioita ja testata toimenpiteitä. Siksipä uskallankin antaa kaikille otsikon kysymystä miettiville kaksi ohjetta:

1. Osallistu
2. Mittaa

Vain tekemällä oppii.



Tuomas Manninen
Digitaalisten palveluiden johtaja ja sosiaalisen median suurkuluttaja

Lemmenkyltein kaamosta vastaan

Marraskuun puolivälin pimeydessä Suomi kohisi Jari Sarasvuon lemmenkylteistä. Konsultti Sarasvuo pystytti muutama viikko sitten Espooseen lenkkipolun varteen kolme englanninkielistä kannustuskylttiä Virpi Kuituselle: Love more. Fight harder. Fear less.

Sarasvuon mukaan kannustuskylttien taustalla oli vuosien takainen tarina masentuneesta miehestä, joka hoippui tuhon partaalla, ja jonka toipuminen alkoi metsään tehdyistä kylteistä. Sarasvuo kertoo Kuitusen inspiroituneen tarinasta kovasti.

Kylteistä uutisoi ensimmäisenä Hesarin kaupunkitoimitus. Iltapäivälehdet ja muu media seurasivat pian perässä. Seuraavalla viikolla Espoon kaupunki kertoi poistavansa laittomat kyltit metsästä. ”Kannustaisi mieluummin kotonaan”, tylytti kaupungin virkamies.

Sarasvuo ei ymmärtänyt kaupungin nyreää suhtautumista ympäristötaiteeseen. ”Näimme Virpin kanssa pariskunnan suutelevan Love more -kyltin alla”, Sarasvuo puolusteli.

Seuraavaksi Suomen hiihtomaajoukkueen kannustusjäsen ideoi Savon Sanomissa jo kannustuskylttejä pääkaupunkia lupsakkaampaan maaperään, Puijon metsiin. Sarasvuon suomenkieliset kannustukset olisivat: Jurnuta vähemmän. Naura enemmän. Anna anteeksi. Vielä Sarasvuo ei ole näitä kylttejä Savon sydämeen nakuttanut.

Sarasvuon kyltti-idea otti kuitenkin tuulta alleen myös Sarasvuon hapettomaksi kutsumassa pääkaupunkiseudun ilmapiirissä. Radioasema Voice toi Töölönlahden varrelle kolme pahvista väännettyä omatekoista kylttiä: Eat more. Party harder. Think less. Kyltit oli tarkoitettu kannustukseksi niin Sarasvuolle kuin kaupunkilaisillekin. ”Sarasvuottakaa koko Suomi”, kehotti radiokanava kuulijoitaan.

Jää nähtäväksi leviääkö kylttivillitys tällä kertaa laajemmalle. Lieneekö lenkkipolulla suudelleen parin lisäksi joku muu inspiroitunut kylttien kannustuksesta? Hesarin Töölönlahdella haastattelema lenkkeilijä totesi, että myönteistä kannustusta ei ole koskaan liikaa. Niin tai näin, positiivista on ainakin se, että media on saanut marraskuussa jotain muuta uutisoivaa kuin rokotusjonot ja kohtalokkaat sikainfluenssatapaukset. Kiitos Jari.

Jenni Rantanen
Viestintäkonsultti

Aim high… think small!

”Think big!”, huikkasi asiakas lähtiessään. Olimme juuri saaneet ohjeet suunnitella vaikuttavaa ja tuloksekasta muutosviestintää. Kyseisen suuren yrityksen muutos pitäisi saada jalkautettua läpi koko organisaation luomalla ymmärrystä, hyväksyntää ja sitoutumista muutokselle. Pelkkä tietoisuus muutoksista ei riittäisi.

Jäin miettimään ”think big” -tokaisua. Vyöryttäisimmekö muutoksen läpi organisaation sen omia massamedioita – intraa, henkilöstölehteä ja suuria henkilöstöinfoja – hyödyntäen? Valjastaisimmeko johdon vesiputousmallin mukaisesti kertomaan muutoksesta alaisilleen, jotka taas kertoisivat muutoksesta omille yksiköilleen, jotka puolestaan viestisivät muutoksesta tiiminsä jäsenille? Rakentaisimmeko laajan muutosagenttien verkoston välittämään muutosviestiä läpi organisaation?

Mitä enemmän asiaa mietin, sitä huonommalta idealta ”vyöryttäminen” ja viestintä massoille vaikutti. ”Think big” ei tuntunut oikealta tavalta vaikuttaa henkilöstön sitoutumiseen.

Asiat alkoivat loksahdella kohdalleen istuessani kollegojeni kanssa iltaa. Eräs kollegoista kertoi järjestäneensä ison henkilöstöinfon sijasta useita alle 10 hengen heterogeenisten ryhmien keskustelutilaisuuksia, joissa johdon edustaja oli lähellä henkilöstöä. Siis todella lähellä, sillä hän istui ovaalissa kokouspöydässä joko vieressä, vastapäätä tai maksimissaan muutaman metrin päässä kustakin osallistujasta. Pöydän ympärillä ei kenelläkään ollut mahdollisuutta piiloutua kaverin taakse ja vetäytyä keskustelusta. Kukaan ei luennoinut puhujapöntöstä tai esitellyt PowerPoint-kalvoja.

Jokainen sai osallistua omalla persoonallisella tavallaan keskusteluun, jossa johtajakin oli vain yksi monista keskustelijoista. Näitä tilaisuuksia järjestettiin kymmeniä eri puolilla organisaatiota ja niihin kutsuttiin osallistujia eri yksiköistä, tiimeistä ja organisaation eri tasoilta monipuolisen keskustelun aikaansaamiseksi. Muutoksesta saatiin kerrankin viestittyä henkilökohtaisesti, ilman suodattavia välikäsiä, ilman viestiä muokkaavia tulkintoja, avoimesti ja keskustelevasti.

Siis vaikuttavaa ja tuloksekasta. Juuri sitä, mitä asiakkaani meiltäkin odotti. ”Think small” vaikutti paljon toimivammalta kuin ”think big”.

Onko meidät aivopesty ajattelemaan, että mitä isommin ja järeämmin viestimme, sitä vaikuttavampaa on viestintä? Vaikuttavaa voi kuitenkin olla myös se, että sattuu toimitusjohtajan kanssa samaan hissiin tai divisioonajohtajan kanssa jonottamaan lounasravintolan annosta vierekkäin. Muutokset vaativat keskustelua, mahdollisuutta kysyä, kyseenalaistaa ja käsitellä asiaa monesta eri näkökulmasta. ”Think small” antaa meille ehkäpä vaikuttavampia välineitä muutoksista viestimiseen kuin massaviestinnän välineet.

Herää enää kysymys, ovatko yritysten johtajat valmiit asettumaan näin lähelle omaa henkilöstöä, keskustelemaan avoimesti ja ottamaan vastaan sekä kysymyksiä että palautetta. ”Think small” vaatii nimittäin johdolta paljon enemmän rohkeutta ja avoimuutta kuin etäisempi ”think big”.

Sari Lehmuskallio
Asiakkuusjohtaja ja toimivan sisäisen viestinnän fani

Tieto on valtaa?

Muutama päivä sitten kohistiin Andre Agassin kilpauran aikaisesta metamfetamiinin käytöstä. Juttu paljastettiin Agassin omaelämänkerrassa ja sen oli saanut luvan julkaista skuuppina People ja Sports Illustrated. Toimittaja kuitenkin paljasti jutun Twitterissä – päivää ennen skuupin julkaisua mediassa. NY Times käsitteli juttua täällä ja asian uutisoi myös mm. Markkinointi&Mainonta.

Mitä tämä tarkoittaa mediaviestinnälle? Onko embargon aika ohi?

Keltainen lehdistö osaa rahastaa skuupeillaan. Kaikki muistavat ainakin case Hymyn ja Ilkka Kanervan Tukiais-viestit. Muutkin mediat toki tunkevat skuuppaajan apajille – ja hyvä niin. Skuuppaaja saa mainosta, ja loppukädessä suurimman maineen ja kunnian käärii se, joka käsittelee aihetta parhaiten tai laadukkaimmin, tuo eniten lisäarvoa lukijalle. Osa viesteistä julkaistiin jo ennen Hymyä Ilta-Sanomissa, mutta Hymy ylsi silti ennätykselliseen myyntiin.

Elämme jatkuvan uutistulvan keskellä. Mediat ymmärsivät jo 90-luvulla luopua uutisten myynnistä netissä. Miksi maksaa sellaisesta, jota on tarjolla yllin kyllin ja ilmaiseksi?

Olin viime viikolla Teoston ja Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunnan seminaarissa, jossa Tuomas Nevanlinna puhui arvoista ja asenteista tietoyhteiskunnassa. Nevanlinna nosti esiin, että vain rajoitetusti saatavissa olevista hyödykkeistä voi pyytää maksua. Tieto on siis keinotekoisesti tehtävä arvokkaaksi muun muassa salasanojen kautta.

Seuraako tästä päättelystä se, että jos tietoa jaetaan vapaasti, ei sillä siten ole mitään arvoa? Ratkaisun avaimet tähän pulmaan löytyvät juurikin informaatiotulvasta. Hukumme tietoon, ellei joku suodata siitä vain meitä kiinnostavat asiat. Siksi seuraamme blogeja, liitymme ihailemamme henkilön seuraajaksi Twitterissä ja käytämme erilaisia vertailusivustoja.

Laura Pesonen

Kerro, kerro media, onko asuntojen hintakupla jo ovella?

Vallitseva talousuutisointi nostaa esille paljon kysymysmerkkejä. Monia askarruttaa esimerkiksi tällä hetkellä se, ovatko asuntojen hinnat nyt laskussa vai nousussa? Onko edessämme jälleen uusi asuntojen hintakupla ja sitä seuraava hintaromahdus? Milloin on oikea aika ostaa asunto? Lähden etsimään vastausta suomalaisista talousmedioista.

Arvopaperi-lehti uutisoi 6.10., että Suomessa nähdään pian asuntojen hintakupla. On siis odotettavissa, että asuntojen hinnat nousevat nopeasti, koska asuntoja ei rakenneta riittävästi ja kysyntä on markkinoilla hyvää. Aiempien arvioiden mukaan Suomeen rakennetaan tänä vuonna 12 000 14 000 uutta asuntoa. Asiantuntijoiden mielestä se on aivan liian vähän.

Mitä ihmettä? Taloussanomien uutisen mukaan (13.10.) Suomeen rakennetaan tänä vuonna yli 20 000 uutta asuntoa, koska talouden elvytys on purrut odotettua paremmin. Lisäksi rakennusalalla optimismi on noussut selvästi. Rakennusalan talvi ei siis olekaan sysimusta. Eikö hintakuplaa siis tulekaan? Tarjontaa onkin tulossa yhtäkkiä huomattavasti enemmän kuin on yleisesti viestitty ja työttömyyskin lisääntyy. Taidan sittenkin odotella rauhassa, että hintataso asettuu järkevälle tasolle.

Talouselämän juttu (14.10.) muuttaa taas tilannetta. Suomalaisten asunnot ovat jutun mukaan kansainvälisessä vertailussa halpoja. Sen mukaan meillä on odotettavissa asuntojen hintoihin nousua, sillä asuntojemme hinnat ovat kymmenen prosenttia alihintaisia suomalaisten maksukykyyn nähden. Hintakuplan riski vaanii sittenkin jo ovella.

Median suurkuluttaja löytää talouden kehityksestä tällä hetkellä hyvin ristiriitaista ja nopeasti muuttuvaa tietoa, johon lisääntyvä verkkouutisointi on tuonut oman lisämausteen. On täysin mahdollista, että jo huomenna löydän talousmediasta otsikon ”Asuntojen hinnat laskussa”.

Petri Tuominen
Euro RSCG BNL

Kuka kaipaa renessanssijohtajaa?

Verbaalisesti värikkäillä johtajilla on tänään vaikeaa. Italiassa Berlusconi on ahtaalla ja Suomessa Jungneria pusketaan ulos Yleltä. Taustalla on eri syitä, mutta molemmat ovat tunnettuja spontaanista ja henkilökohtaisesta viestintätyylistään. Bloggaajanakin kunnostautunut Finnairin Hienonen teki omat johtopäätöksensä jo aiemmin. Audi-kohua ei liene tässä yhteydessä tarvetta edes mainita.

Vaikeat ajat edellyttävät vakaata johtajuutta. Vanhasen kiermurtelu vaalirahajupakassa ärsyttää, mutta moni arvostaa hänen maltillista viestintätyyliään. Kallasvuokaan ei ole varsinainen verbaaliakrobaatti, mutta silti moni uskoo hänen johtajakykyihinsä. Tylsän turvallisesti viestivä johtaja herättää luottamusta. Moni viestinnän ammattilainenkin on varmasti salaa tyytyväinen, kun ei tarvitse pelätä johdon suusta pulpahtavia sammakoita.

Nykyaikaisessa viestintäympäristössä ei ole juuri varaa irtiottoihin ja sooloiluun. Suurina yritysomistajina Sarasvuolla ja Wahlroosilla on ehkä vapaammat kädet, mutta heidänkin on entistä vaikeampi provosoida yleisöään. Ylisuuret odotukset ja jatkuva tehokeinojen käyttö kun tahtovat syödä viestinnän vaikuttavuutta.

Julkisuuden henkilöistä monikielisesti sanavalmis ulkoministerimme näyttäisi onnistuneen viestinnässään muita paremmin. Mutta Stubbin message onkin aina 1) ennalta mietitty 2) hyvin kiteytetty ja 3) positiivisella charmilla höystetty.

Janne Saarinen,
asiakkuusjohtaja

Tee minusta kaunis

Olin kävellyt sen kampaamon ohi monta kertaa. Vihdoin astuin sisälle. Toivoin saavani ajan punahiuksiselle naiselle, josta olin kuullut hyvää. Hän näytti mukavalta ja aikaansa seuraavalta.

Kun istuin tuoliin, hän kysyi mitä olin ajatellut. Olin toivonut, että hän kertoisi, miten hän näkee juuri minut ja hiukseni ja mitä hän haluaisi niille tehdä. Otin nopeasti vastuun tilanteesta ja aloin ideoida: raitoja, kerroksittain leikkaamista, ehkä kasvattamista sitten joskus, mutta nyt vielä tällä tavalla lyhyempänä. Puhuin ja puhuin. Kun astuin kadulle uusissa hiuksissani, olin hiukan pettynyt. Minusta tuntui, että olin tehnyt ainakin puolet työstä ja hän vain toteutti ideani.

Kotona mietin, olisiko hän voinut onnistua täydellisesti ensimmäisellä kerralla? Pitäisikö minun miettiä tarkemmin, mitä haluan ja miksi ja kysyä, sopisiko se minulle?

Seuraavalla kerralla pyysin, että hän tekisi juuri sellaisen kampauksen kuin haluaa ja leikkaisi hiuksiani niin kuin omiaan. Hän leikkasi rohkeasti ja innostuneen näköisenä. Olin niin tyytyväinen lopputulokseen, etten meinannut malttaa odottaa seuraavaa käyntiä.

Kotona mietin itseäni asiakkaana sekä asiakkaita, joita kohtaan työssäni. Me kaikki pyrimme etsimään lähellemme ihmisiä, joista pidämme. Meillä on toiveita ja odotuksia, joita ei ole aina helppo ilmaista sanallisesti. Kaikki toiveemme eivät ehkä toimi käytännössä tai onnistu juuri meille. Mutta meillä on oikeus saada juuri meille parasta mahdollista palvelua. Meitä on kuunneltava ja meille kannattaa ideoida aktiivisesti uutta ja vähän erilaistakin. Me haluamme rahallemme vastinetta. Ja jos emme ole tyytyväisiä, emme pelkää äänestää jaloillamme. Meihin kannattaa tutustua kunnolla. Me haluamme, että joku tekee meistä kauniin.

Tanja Hannus
viestintäkonsultti

Viestintä on jakamista

Koin elämyksen Taiteiden yössä kymmenien tuhansien muiden kanssa. Hiljalleen pimenevälle Senaatintorille leijui alkajaisiksi - kuin hiljaa hiipien katedraalin takaa - uskomattoman kaunis sinisävyinen valaskala. Seuraavaksi merenelämään sointuvan musiikin tahdissa taivaalle leijui jättimäinen merikäärme, sitten kalat, meduusat, katkarapu, simpukka ja viimein helmi, joka esitti meritarinan pääosaa.

Ranskalaisen Plasticients Volantsin Perle-esitys oli noin tunnin mittainen kaupunkitaidespektaakkeli ilman sanoja. Ilmassa leijuvien, valtavien merihahmojen seikkailua seurattiin välillä henkeä pidätellen, niin vaikuttavia silloin tällöin alas ihmisten joukkoon syöksähtelevät hahmot olivat. Koimme lähes kauhun hetkiä kun merikäärme syöksyi kita auki perheen pienempien päälle haukaten samalla suuren joukon ihmisiä armottomaan kitaansa.

Kuinka mahtavaa on olla osa satua ja saada myös vaikuttaa sadun kulkuun!

Elämyksellistä tässä esityksessä oli kontakti. Näitä lähes hypnoottisesti vaikuttavia otuksia oli melkein pakko päästä kokeilemaan. Kaikeksi onneksi spektaakkeli mahdollisti hahmojen koskettamisen.

Perle-meriseikkailun tarinan kaari oli rakennettu vahvojen tunteiden varaan, niin rakkauden, yksinäisyyden kuin vihankin ympärille. Kymmenet tuhannet ihmiset kokivat samaan aikaan kollektiivisesti samankaltaisia, kaikille tuttuja tunteita. Spektaakkelin viehätyksen eittämätön voima oli tunne kollektiivisuudesta, jakamisesta.

Viestintä on parhaimmillaan jakamista! Communication-sana pohjautuu latinan communicare-termiin, joka tarkoittaa jakamista ja yhdessä tekemistä. Viestintä luo yhteisöjä. Tämä hieno tapahtuma Taiteiden yössä loi tunnin mittaisen yhteisön, joka jakoi saman kokemuksen. Yhteisö syntyi satunnaisista ihmisistä, jotka tulivat uteliaina paikalle luettuaan tai kuultuaan esityksestä. Tapahtuman jälkeen jokainen jatkoi matkaansa kokemusta rikkaampana. Jaettu kokemus jää elämään paikalla olleiden mielikuviin ja muistoihin.

Taiteiden yössä

viestintäkonsultti Jasmin Koistinen

Sika, joka sairastui

Helsingin Sanomat uutisoi eilen, että sianlihan markkinat ovat romahtaneet Yhdysvalloissa sikainfluenssan myötä. Kulutus on laskenut, ja useat maat ovat asettaneet tuontikieltoja erityisesti yhdysvaltalaiselle sianlihalle. Siitäkin huolimatta, etteivät sianliha ja sen syöminen nykytiedon mukaan mitenkään liity influenssan leviämiseen.

Miksi possua rienataan ja epidemiasta käytetään edelleen nimitystä SIKAinfluenssa?

Siksikö, että H1N1-virus kuulostaa etäiseltä ja epäkiinnostavalta? Koska media saa korskealla nimellä räväkämpiä otsikoita eli enemmän lukijoita?

Suomen valtio on ryhtynyt vastatoimiin yhteistyössä mm. lihateollisuuden kanssa. Saparohännästä on tarkoitus tehdä trendiruokaa Päivänpossu-nettipalvelun avulla. Tavoitteena on arvatenkin paikata pöhkön sikainfluenssa-nimen lihalle tuomaa imagohaittaa.

Tällaisia tempauksia tarvitaan nyt.

Ainakin minä heitän perjantain koittaessa lähimarketin herkulliset, bbq-marinoidut possunribsit tulille. Ja muistan pestä ja desinfioida kädet.

Marika Mattila

Account Manager

Rohkea lomaltapalaaja rokan syö

Palasin kesälomalta tänään yltäkylläisen lomailun jälkeen. Täysin työvieroitettuna turvauduin työmatkalla iltapäivälehteen, jossa yleisguru Jari Sarasvuo esitti lomaltapaluuta helpottavaksi toimenpiteeksi käydä suoraan käsiksi töihin. Myös myyntitaidon kouluttaja Tuija Rummukainen kehottaa tarttumaan heti aamusta ns. sammakoihin, asioihin jotka mieluiten unohtaisit, vaikka tiedät ne tärkeiksi. Ei siis pehmeää laskua, vaan hihat kyynärpäihin saman tien, OMG! Mistä aloittaisin?

Lomalaisen on helppo sujahtaa työpaikalla vanhoihin kuvioihin. Niin kuin orava pyörässä, kohta ei enää muistakaan miksi pyörää piti pyörittää. Loman tyhjentämällä päällä on kuitenkin loistava mahdollisuus kysyä itseltään rehellisesti ne Strategiset Kysymykset. Mitkä ovat yrityksemme tavoitteet? Ketä haluamme puhutella ja miten? Mitkä asiat haluamme jättää kohderyhmän mieliin? Puhutteleeko viestimme kohderyhmää aidosti? Mitkä ovat omat tavoitteeni? Mitä aion tehdä paremmin kuin viime pelikaudella?

Yllättävän harva markkinoinnin ja viestinnän ammattilainen ottaa vastuulleen huolehtia, että markkinointiviestinnän toimet vastaavat yrityksen strategiaa. Erityisesti viestinnän tekijät tyytyvät turhan usein ajatukseen, että strateginen ajattelu on jo tehty jossain muualla. Kulmahuoneen ovi kierretään kaukaa, vaikka omaa työtä helpottaisi suuresti, että strategia on syvällisesti sisäistetty ja markkinointiviestinnän tavoitteet päivitetty strategian mukaisiksi. Yritysjohto puolestaan unohtaa joskus, että suurin osa strategiatyöstä on viestintää - ilman ymmärrettävää ilmiasua ja innostavaa jalkautusta ei paraskaan visio tuota kultamunia.

Kun työnteon suunta on kirkastunut, itseään voi motivoida vauhtiin vanhalla armollisella periaatteella: Harjoitus tekee mestarin. Talent is Overrated -kirjan kirjoittajan Geoff Colvinin mukaan menestys syntyy määrätietoisesta ja harkitusta harjoittelusta, ei lahjakkuudesta: Tähtäätkö jatkuvasti tullaksesi paremmaksi? Kun asenne, tavoitteet ja asiaan käytetty aika ovat kohdallaan, alkaa se väistämättä näkyä tuloksissakin – tavoittelit sitten parempia tuloksia maratonilla tai markkinointiviestinnässä.

Loman lepuuttamin silmin voi tavoitteiden kirkastamista ja panosten suuntaamista harjoittaa omassa elämässäkin. Kun tiedostaa saavansa sitä mitä elämältään haluaa, tai ainakin on matkalla oikeaan suuntaan, on lomalta paluukin letkeämpää.

Minna Pinola
Asiakkuusjohtaja, Planner

Vahvistaako Facebook työyhteisöä?

Yhteisöpalvelu Facebook on muuttanut monen suomalaisen sosiaalisia suhteita ja kanssakäymistä. Facebookin kautta on helppo olla yhteydessä. Omia kuulumisia voi jakaa verkossa valikoidusti suppeammalle joukolle tai laajasti koko oman Facebook-kaveripiirin kesken. Statuspäivityksiä seuraamalla pysyy perillä omaan yhteisöön kuuluvien päivittäisistä mielenliikkeistä. Mutta kommenttiketjuja lukemalla pystyy seuraamaan myös kaverien kaverien ja jopa kokonaisten työyhteisöjen elämää.

Facebookin tilastojen mukaan palvelun käyttäjillä on keskimäärin 120 ystävää. Ystävien joukkoon mahtuu läheisten lisäksi vanhoja koulukavereita, sukulaisia, entisiä ja nykyisiä työkavereita ja muita työn kautta tutuksi tulleita henkilöitä. Avautumalla Facebookissa heikentyneestä työmotivaatiosta, työpaikan nihkeästä tunnelmasta tai typeristä asiakkaista tulee huomaamattaan viestineeksi asiasta melkoiselle joukolle eri yhteyksistä tuttuja henkilöitä ja heidän kauttaan vieläkin laajemmalle lukijakunnalle.

Törmäsin juuri henkilökohtaisesti pariin esimerkkiin, jossa Facebookia käytettiin välineenä työyhteisön sisäiseen keskusteluun, mutta joka oli laajasti kaikkien keskusteluun osallistuneiden työntekijöiden kaveripiirien nähtävillä. Toisessa naureskeltiin julkisesti työpaikan säästötoimenpiteille ja työntekijöiden innostuksen puutteelle. Toisessa tapauksessa tunnetun palvelualan yrityksen esimies kommentoi statuksessaan voimasanoilla tavarantoimittajan mokia omille alaisilleen.

Edellisten esimerkkien keskustelut oli tarkoitettu sisäiseksi huulenheitoksi, joka parhaimmillaan vahvistaa työyhteisön keskinäistä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Facebookissa keskustelut olivat kuitenkin kaveripiirien kautta satojen, ellei tuhansien ihmisten julkisesti nähtävinä. Kaikille käyttäjille ei vieläkään ole selvää millaisista asioista ja miten netissä voi kertoa esimerkiksi omaan työpaikkaan liittyvistä asioista.

Tutkijoiden mukaan Facebook voi kuitenkin vahvistaa työyhteisöä. London School of Economicsin professorin Lynda Grattonin mukaan työkaveri kannattaa hyväksyä omaan Facebook-yhteisöön. Hän on huomannut, että kun työntekijät "tuntevat" toisensa henkilökohtaisesti, se lisää innovatiivisuutta ja tiimityöskentely tehostuu.

Facebook saattaa myös madaltaa työpaikan hierarkisia suhteita. Monilla kun on yhteisössä ystävänään oma esimies tai työntekijöitä organisaation eri tasoilta. Parhaimmillaan Facebookilla voikin olla samanlainen vaikutus työyhteisön hengen kohoamiseen kuin onnistuneilla firman juhlilla. Seuraamalla vierustoverin elämää naamakirjassa kaveruus kehittyy ja esimieskin saattaa paljastua ihan hyväksi tyypiksi, joka ei ota itseään turhan vakavasti.

Jenni Rantanen, viestintäkonsultti

Ilmaston kello tikittää

Kofi Annan sekä Sir Bob Geldof käynnistivät Cannesin mainosfestivaaleilla kampanjan, jonka tavoitteena on saada maailmanlaajuisesti tukea ”oikeudenmukaisten päätösten” tekemiseksi YK:n joulukuun ilmastokokouksessa. Kööpenhaminassa on tarkoitus sopia jatkosta Kioton ilmastosopimukselle, jonka voimassaolo päättyy vuonna 2012.

"Tck tck tck: Time for Climate Justice” -kampanjalla kerrotaan, että ilmaston kello tikittää ja aika pysyvien ratkaisujen löytämiseksi kuluu koko ajan. Kampanja on rakennettu http://www.timeforclimatejustice.org/ -nettisivuston ympärille, jossa lasketaan aikaa joulukuun ilmastokokoukseen. Kampanjan luovasta toteutuksesta vastaa Euro RSCG Worldwide.

”Time for Climate Justice” -kampanjaa voi tukea lataamalla nettisivustolle henkilökohtaisen videovetoomuksen ilmastonmuutokseen liittyvien haasteiden ratkaisemiseksi. Vetoomukseksi käy muutaman sekunnin videoklippi, jossa lausutaan kellon tikitystä kuvaava ”Tick!”. Kampanjaa voi tukea myös mm. Facebookin (TCK TCK TCK Time for Climate Justice), Twitterin (time4cj) ja monien muiden sosiaalisten medioiden kautta. Sivustolta voi ladata myös kampanjan "tck tck tck" -logon sekä bannereita, jotka ovat vapaasti käytettävissä.

Voit katsoa Cannesissa kuvatun Kofi Annanin, Bob Geldofin and Euro RSCG Worldwiden johtajan David Jonesin inspiroivan esityksen täyspitkänä videona osoitteessa http://www.canneslions.com/lions/videos.cfm?tag=68.

P.S. Liittymällä Twitterissä kampanjan tukijoihin olet varsin arvovaltaisessa julkkisseurassa. Twittersaittia seuraavat nimittäin myös Leonardo Dicaprio, Bill Gates, Shakira ja moni muu…

Sari Lehmuskallio

Asiakkuusjohtaja

Nalle Wahlroos hyödynsi momentumin

Monet syyttävät mediaa laman lietsonnasta. Väitteessä on toki perää, mutta se on vain osa totuutta. Itse katsoisin asiaa enemmän sitä kautta miten talousviisaat ovat osanneet hyödyntää laskusuhdannetta oman maineen vahvistamiseen ja tunnettuuden lisäämiseen – ja samalla luomaan uskoa tulevaan.

Talousviisaat ovat viime kuukausina olleet liikkeellä enemmän kuin koskaan aikaisemmin mediassa. Mahdollisuus kuulua ja näkyä on yritetty hyödyntää eri asiantuntijoiden toimesta, valitettavasti pääosin negaation kautta. Kuka meistä ei olisi lukenut tohtori tuhon (Doctor Doom) tai tämän vuoden talousnobelistin arvioita talouden kehityksestä. Synkkää kuultavaa kerrassaan.

Talouden ennustaminen on tutkitusti haastava laji. Talousviisaita vertaisin tältä osin sammakkomiehiin, joiden kesän sääennusteet menevät yleensä metsään. Kyse onkin lähinnä siitä kuinka paljon pieleen mennään. Tämä pätee yhtä lailla talouden ykkösgurulle, talousnobelisti Krugmanille. Isot otsikot revitään molemmista, kansa vaipuu niiden tahdissa joko synkkyyteen tai uskoo tulevaisuuteen.

Uutisoinnilla on suuri merkitys kansalaisten mielialoihin ja tuntemuksiin, siitä ei pääse mihinkään. Negatiivinen uutisointi vaikuttaa muutenkin hieman alakuloisten suomalaisten mielialoihin erityisen voimakkaasti. Nalle Wahlroos on uinut vastavirtaan ja uskonut tulevaisuuteen. Mutta missä ihmeessä ovat muut?
Näitä optimisteja kaivataan vaikeina aikoina luomaan uskoa tavallisiin ihmisiin, vaikka Nallen näkemykset sitten jälkikäteen arvioituna olisivat täysin väärässä. Tarvitsemme mediaa taitavasti hyödyntäviä karismaattisia ja positiivisia persoonia lisää. Harvalta löytyy tähän siviilirohkeutta.

Samalla kun Nalle on hyödyntänyt mediaa taitavasti on hän auttamaan luomaan Sampo Pankille positiivista mielikuvaa ja rauhoittamaan pankin asiakaskuntaa. Hienosti hyödynnettyä viestintää.


Petri Tuominen

Kuinka hallita hallitsematonta?

Eilen järjestetyssä viestinnän ammattilaisten Procomin X-faktori -vuosiseminaarissa sivuttiin useaan otteeseen yhteisöviestinnän hallitsemattomuutta. Asia tuntuu aiheuttavan monille viestijöistä kohtuullisen paljon päänvaivaa. Olipa kyseessä sitten sisäinen viestintä tai sosiaalinen media, niin monessa meistä tuntuu asuvan jonkinlainen kontrollifriikki. Heittäytymisen sijaan jäämme pohtimaan mahdollisia seurauksia. Ennakointi ja suunnitelmallisuus ovat yhteisöviestinnän perushyveitä, mutta ne eivät tietenkään saisi vähentää aktiivista vuorovaikutusta sidosryhmien kanssa.

Pentti Sydänmaanlakka puhui eilisessä tilaisuudessa johtamisen muutoksesta, josta löytyy vahva analogia myös viestintään. Jos johtamisessa ollaan siirtymässä käskemisestä ja kontrollista innostamiseen ja tukemiseen, saman pitäisi päteä myös yhteisöviestintään. Liiallisen itsekontrollin ja säätelyn sijaan meidän tulisi antaa yhteisöjemme jäsenille välineitä parempaan viestintään ja vuorovaikutukseen – jopa spontaaniin sellaiseen. Wärtsilän konsernijohtajan Ola Johanssonin sanoin johtaminen on viestintää ja toisaalta viestintä on johtamista. Viestinnän valmennukset ovat yksi hyväksi havaittu keino tukea operatiivista johtamista ja esimiestyötä. Samalla viestintäfunktion strateginen rooli korostuu kuin itsestään. Ikuinen puheenaihe tämäkin;)

Myös omalla esimerkillä on merkitystä. Ainakin eilisen perusteella harva viestijä elää ja hengittää sosiaalista mediaa. Tavallaan tilanne on yllättävä, sillä esimerkiksi intranetit eivät olisi yleistyneet ilman viestintäosastojen vahvaa näkemystä. Samaa visionäärisyyttä toivoisi nyt myös ulkoiseen viestintään. Usein järkevintä on aloittaa luotauksesta, jonka jälkeen omaa digitaalista viestintää voi lähteä suunnitelmallisesti kehittämään – osana laajempaa yhteisöviestinnän kokonaisuutta. Ehkä näin myös sosiaalisen median hallitsemattomuus asettuu oikeisiin mittasuhteisiin, eikä estä meitä löytämästä uusia tapoja kohdata keskeisiä sidosryhmiä.

Janne Saarinen,
asiakkuusjohtaja

Virkistävä Twitter

Kirjauduin Twitteriin jo kevään alussa, mutta ystävystyin palvelun kanssa vasta muutama viikko sitten. Vierastamisvaiheen jälkeen olen alkanut pitää palvelusta, paljonkin. Facebookin rinnalla Twitterin avoin maailma tuntuu mielenkiintoiselta ja virkistävältä. Jos Facebook on kotibileet, Twitter on julkinen tori. Twitterin toreille voi kuka tahansa mennä huutamaan mitä tahansa, minkä nimisenä tahansa. Tosin toripuheen pitämistä äärettömästi mielekkäämpää on olla itse yksi torien kuuntelijoista; seurailla kuinka Anthony Kiedis puhuu aalloista, Barack Obaman koneisto Obaman puheen sisällöstä, Anni Sinnemäki perjantaikahveista Siirin kanssa, Marko Ahtisaaren linkityksiä tai vaikka Al Goren kuulumisia ja niin edelleen.

Juuri sellaisen tiedon jakajana, johon ei itse muuten törmää ja sellaisten kuulumisten megafonina, joita ei itselle muuten kerrota, Twitter on minusta mukava palvelu. Se on miljoonien mikroblogien yhteisö, jossa pääsee helposti käsiksi isoon määrään tietoa ja henkilökohtaisia kuulumisia. Mikroblogi-idean myötä Twitter voi olla yrityksillekin Facebookia luontevampi paikka olla ja vaikuttaa; siellä kun on helppo tulla seuratuksi ilman, että kenenkään tarvitsee sitoutua fanittamaan yritystä.

Ehkä juuri näiden syiden takia Twitter kasvaa juuri nyt nopeammin kuin Facebook. Entä onko Twitteristä sitten uhaksi Facebookille? Radikaalimmat Internet-junkiet pudistelevat päätään ja uskovat tilanteen olevan juuri päinvastoin. Twitterin suosiosta eivät kaikki povaa pitkäikäistä. FB:n ei tarvitse kun luoda sellainen sovellus nykyisten rinnalle, mikä mahdollistaa kaikille avoimen mikrobloggauksen. Ja jos näin joskus tapahtuu, ei ainakaan meikäläinen juuri nyt keksi montakaan syytä hengailla enää Twitterissa.

Hanna Saarinen, viestintäkonsultti

ps. (31.5)Ystäväni kysyi minulta juuri, miksi Twitter olisi mikroblogi. Ajattelin vastata saman tien julkisesti, siltä varalta että joku muu miettii samaa.

Blogien kantavin idea on se, että ne ovat julkisia; kaikkien verkkokansalaisten luettavissa. Jos blogit eivät olisi julkisia, ne olisivat päiväkirjoja. Twitterin erottaa Feissarista juuri tämä, avoimuus. Kaikki twitteriläiset voivat lukea kaikkien twitteriläisten postauksia. Tämä tekee Twitteristä miljoonien blogaajien yhteisön. Mikroblogiyhteisö se on siksi, että oma postaus pitää mahduttaa 140 merkkiin.

Facebookilaiset valitsivat palvelulleen aikoinaan toisenlaisen periaatteen. He halusivat tehdä siitä ystäväkirjan, jossa jokainen jäsen itse päättää kenen antaa seurata omaa profiiliaan. Lähtökohta on siis ihan eri kuin blogeissa ja Twitterissä ja aikoinaan maailmaa valloittaneessa Jaikussa.

Ja siksi Facebook on minusta kuin kotibileet ja Twitter kuin tori:)

- Hanna

Uutinen vai mainos?

Aamuni ei poikennut totutusta. Matkalla töihin olin valmis kiertämään työpaikkani vieressä sijaitsevan kahvilan editse, vain siksi että näkisin sen ikkunassa komeilevat päivän lööpit. En malttanut odottaa, että pääsisin toimistolle ja saisin koneeni auki. Hulluako? Ei tietenkään. Lööpithän määrittelevät päivän kuumimmat puheenaiheet, ja siksi olisi yksinomaan tyhmää jättää niiden lukeminen iltapäivään! Lisäksi niiden rooli on markkinointiviestinnällisessä murroksessa.

Viime aikoina lööppi on yhä tietoisemmin nähty joko lehden mainoksena tai sisäsivuilla olevan uutisen jatkeena. Kädenvääntö lööpin luonteesta on kärjistynyt siihen, että eduskunnan talousvaliokunta on määritellyt lööpit markkinoinnin välineeksi ja mieltänyt niiden sen myötä kuuluvan kuluttajasuojalain piiriin. Journalistit ovat tästä tietenkin eri mieltä. Heille lööppi on osa uutisointia, jonka ilmaisutenhoa ei voi sananvapauslain mukaisesti kahlita.

Lööppien markkinavoimaan voivat uskoa lehdistön ohella pian myös mainostoimistot. Alan eräs sensei väläytti taannoin kahvipöytäkeskustelussa hypoteettista intohimoaan saada asiakas tuotteineen lööppiin. Kiinnostava idea mainosmiehelle, vaikka viestintätoimiston tarkoituksia lööppijulkisuus palvelee vain harvoin. Erityisesti lööppijulkisuudella on tapana ennemmin tai myöhemmin kääntyä itseään vastaan: ensin ihaillaan, ja kun jumaloitu kohde osoittuukin ihmiseksi, alkaa suunnaton parjaus.
Kielteiseen lööppijulkisuuteen joutuvan ainoa lohdutus lieneekin se, että seuraavana päivänä lööppipaperi kelpaa yksin kalankääreeksi. Usein lööppi vanhenee vuorokaudessa.

Lehti myy itsensä lööpeillä. Siitä on paljon esimerkkejä. Yksi suosikkini on taannoin Häkkisestä ilmestynyt lööppi: "Riittävätkö Häkkisen RAHAT?" Lehden sisäsivuilla oli pieni, toimittajan omaan arvioon perustuva päätelmä, jonka mukaan rahat riittävät. Uskon, että moni lehden ostanut koki itsensä mainonnan uhriksi.

Mainontaa lienee myös iltapäivälehtien lauantainumeroiden naisvoittoinen kansikuvitus. Toimittajana työskentelevä tuttuni arveli, että iltapäivälehtien viikonloppunumeroiden irtonumeroiden myynti laskee välittömästi, jos päälööpissä komeileekin mies. Arvelu kuulosti todelta. Vai muistatko sinä, koska viimeksi näit iltapäivälehden viikonloppunumeron kannessa miehen?

Hanna Saarinen
Viestintäkonsultti