Muutama päivä sitten kohistiin Andre Agassin kilpauran aikaisesta metamfetamiinin käytöstä. Juttu paljastettiin Agassin omaelämänkerrassa ja sen oli saanut luvan julkaista skuuppina People ja Sports Illustrated. Toimittaja kuitenkin paljasti jutun Twitterissä – päivää ennen skuupin julkaisua mediassa. NY Times käsitteli juttua täällä ja asian uutisoi myös mm. Markkinointi&Mainonta.
Mitä tämä tarkoittaa mediaviestinnälle? Onko embargon aika ohi?
Keltainen lehdistö osaa rahastaa skuupeillaan. Kaikki muistavat ainakin case Hymyn ja Ilkka Kanervan Tukiais-viestit. Muutkin mediat toki tunkevat skuuppaajan apajille – ja hyvä niin. Skuuppaaja saa mainosta, ja loppukädessä suurimman maineen ja kunnian käärii se, joka käsittelee aihetta parhaiten tai laadukkaimmin, tuo eniten lisäarvoa lukijalle. Osa viesteistä julkaistiin jo ennen Hymyä Ilta-Sanomissa, mutta Hymy ylsi silti ennätykselliseen myyntiin.
Elämme jatkuvan uutistulvan keskellä. Mediat ymmärsivät jo 90-luvulla luopua uutisten myynnistä netissä. Miksi maksaa sellaisesta, jota on tarjolla yllin kyllin ja ilmaiseksi?
Olin viime viikolla Teoston ja Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunnan seminaarissa, jossa Tuomas Nevanlinna puhui arvoista ja asenteista tietoyhteiskunnassa. Nevanlinna nosti esiin, että vain rajoitetusti saatavissa olevista hyödykkeistä voi pyytää maksua. Tieto on siis keinotekoisesti tehtävä arvokkaaksi muun muassa salasanojen kautta.
Seuraako tästä päättelystä se, että jos tietoa jaetaan vapaasti, ei sillä siten ole mitään arvoa? Ratkaisun avaimet tähän pulmaan löytyvät juurikin informaatiotulvasta. Hukumme tietoon, ellei joku suodata siitä vain meitä kiinnostavat asiat. Siksi seuraamme blogeja, liitymme ihailemamme henkilön seuraajaksi Twitterissä ja käytämme erilaisia vertailusivustoja.
Laura Pesonen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti