Kuinka pitkä on yt-menettelyn maksuaika?

Tästä keväästä povataan työmarkkinoilla vaikeaa. Erityisesti vientiteollisuudessa arvellaan käynnistettävän lisää väen vähennyksiä. Sana yt-neuvottelut on yritysten johdolle ja henkilöstö- ja talousosastolle vanha tuttu. Se on myös uutisten vakiojuttu. Ja valitettavasti, yhä enenevässä määrin, se on monille surullisen omakohtainen ystävien, sukulaisten ja ehkä omienkin kokemusten kautta.

Yt-menettely nähdään usein muodon vuoksi läpikäytävänä prosessina, jolla hoidetaan lain pakottavat velvoitteet. Näkökulma on muodollinen. Väkeä vähentävän yrityksen on helppo palkata juristit huolehtimaan siitä, että kaikki koukerot hoidetaan teknisesti oikein. Näin yritys välttää pahimman pelkonsa: väärin hoidetun prosessin aiheuttamat suorat kustannukset ja ikävän julkisuuden. Mutta onko oikein hoidettu samalla hyvin hoidettu? Useimmiten ei ole.

Yt-menettelyllä on piilokustannus, joka on helppo unohtaa. Yt-prosessin epäonnistumisesta maksetaan yrityksessä pitkään, sillä prosessissa työntekijä muodostaa lopullisen käsityksensä yrityksestä riippumatta siitä, jatkaako hän yrityksen palveluksessa vai ei. Työntekijän kokemus prosessin epäonnistumisesta heijastuu laajalle. Työntekijällä on oma verkostonsa, joka myös muodostaa kuvan yrityksestä ja sen kyvystä hoitaa haastavia tilanteita. Sukulaiset, ystävät ja jopa saman alan muut kollegat saavat varmasti kuulla, mikä kaikki meni pieleen. Kaiken huipuksi yt-menettelyssä työpaikkansa säilyttäneet työntekijät joutuvat uudelleen motivoitumaan työhönsä ja sitoutumaan työnantajaan, minkä onnistuminen ei ole mikään itsestään selvyys. Moni niistä, joiden haluttaisiin jäävän yrityksen palvelukseen äänestää jaloillaan vielä useiden kuukausien kuluttua siitä, kun tilanteen olisi yrityksen johdon mielestä jo ”pitänyt palautua normaaliksi”.

Miten sitten varmistua siitä, että prosessi on paitsi oikein suoritettu, myös hyvin hoidettu? Se edellyttää työntekijöiden jatkuvaa huomioimista. Menettelyn alettua epävarmassa tilanteessa työntekijät tarvitsevat jatkuvasti paljon oikeaa, rehellistä ja suoraa tietoa. Tietoa ei voi antaa liikaa. Tiedon jakamista ei saa jättää juristien varaan, sillä kuivan asialliset ja vastuiden välttämiseksi liian minimalistiset tiedot vain lisäävät tyytymättämyyttä. Tarvitaan viestinnän ammattilaisia suunnittelemaan ja toteuttamaan prosessi, joka vastaa työntekijöiden tiedon tarpeeseen, ennakoi tulevaa, ja tukee muutoksessa.

Tiedottamisen tarve ei suinkaan lopu siihen, että prosessi on päättynyt, päätökset on tehty ja lähtijöille on kerrottu tilanne. Työpaikkansa säilyttäneet tarvitsevat lisää tietoa siitä, miten yrityksellä nyt menee ja mihin suuntaan tuosta vaikeasta tilanteesta lähdetään. Viestinnässä tulee keskittyä luottamuksen rakentamiseen. Myös mahdollisia pettymyksen tunteita tulee käsitellä. Yrityksen täytyy pystyä valamaan uskoa tulevaan.

Yt-prosessissa yritys voi voittaa tai hävitä. Häviäjistä ei pidä kukaan. Käsi sydämelle: Oletko Sinä hoitamassa prosessia oikein – vai hyvin?

Tanja Hannus
viestintäkonsultti

Eikö sytytä?

Hyvän idean keksiminen on suunnittelijan työn suola. Kun hehkulamppu pään päällä syttyy, sen tuntee kihelmöintinä varpaissa asti. Loistoidea muuttaa loskan vihreäksi nurmeksi. Rulokaappinen toimisto näyttää yhtäkkiä satumetsältä. Hyvä suunnittelija tunnistaa heti, milloin ruoho alkaa kasvaa varpaiden välitse. On ihan sama tuliko iso idea omasta, kollegan tai siivoojan suusta. Sen vaaliminen ja jalostaminen timantiksi on kaikkien yhteinen päämäärä.

Olen aina ajatellut että asiakas tulee mainostoimistoon saadakseen parhaita mahdollisia ideoita. Olen aina luullut että minulle maksetaan niistä. Kuinka väärässä olenkaan ollut!

Totuus tuli taannoin asiakkaan suusta. Ehdotuksemme oli liian hyvä idea toteutettavaksi. Suunnittelijana olin samaan aikaan sekä pöllämystynyt että ylpeä. Ei kai nyt kovin moni liian hyviin ideoihin pysty? Teimme uuden ehdotuksen. Hiukan huonommalla idealla tietysti, kuten pyydetty oli. Läpi meni että kolahti.

Suunnittelijana oivallus oli karvas. Mainostoimistoon ei tulla aina ostamaan uusia hyviä ideoita. Joskus vanhatkin kelpaavat ihan hyvin. Joskus tehtävän suorittamiseen ei edes tarvita ideoita. Se vain yksinkertaisesti tehdään.

Syytän taantumaa. Taantumassa on turvallista vähän piilotella. Ehkä sulautumalla ympäristöön taantuma ei näe ja vie mukanaan. Vai onko kyse sittenkin kierrättämisestä? Tuoreiden ideoiden ostaminen ei taida olla ekoteko.

Kunnes keksin mistä tämän kaiken täytyy johtua. Pään päälle ei enää syty hehkulamppu. Sehän on nykyisin kielletty! Nyt on energiasäästölampun aika.

Annu Terho

Kirjoittaja on kutsumusammatissaan copywriterina ja luulee, että internet on kohta täynnä.

Sutkeja savolaisia ja härkäpäisiä pohojalaisia

Ajauduimme työkavereiden kanssa mielenkiintoiseen lounaskeskusteluun, jonka alkoi sanasta ”uushelsinkiläinen”. (Se on kuulemma hienompi tapa ilmaista ”olen muuttanut tänne landelta”.)

Hyvin nopeasti keskustelumme polveili legendaarisiin mielikuviin eri kaupungeista. Vantaalainen kollega oli jo lapsena saanut kuulla Kehä III:n ulkopuolella olevansa ”hesalainen snobi”. Toisaalta kaikki lounaan äärellä keskustelijat olivat liikuttavan yksimielisiä siitä, kuinka sisäänpäinlämpeäviä turkulaiset ovat.

Kamoon, aika nähtyjä stereotypioita. Eikö voitaisi keksiä jotain tuoreempaa?

Tuskin voidaan, ainakaan nopeasti, siinä on mielikuvien taika. Ne muuttuvat hitaasti, ja pikavoittoja ei ole. Ei varsinkaan silloin, jos yksilön henkilökohtaiset kokemukset tukevat ennakko-odotuksia.

Mielikuva on sekoitus subjektiivista kokemusta ja kollektiivista olettamusta.

Itse pohdin työkseni lähinnä b-to-b-brändien mielikuvien, imagon ja brändin rakentamista. Tämä viaton ja hersyvä lounaskeskustelu palautti elävästi mieleeni, kuinka kiteytetyimmätkään pääviestit tai tyylikkäinkään graafinen ilme ei pelasta, jos henkilötason kohtaamiset yrityksen kanssa eivät ole linjassa viestien kanssa.

Marika Mattila
Account Manager

Kirjoittaja tunnustautuu uusespoolaiseksi.

Vanha juttu

Uusi päivä, uudet jutut. Blogissa se kai tarkoittaa tuoreita näkökulmia ja havaintoja uusista ilmiöstä. Ja niitä riittää. Asioiden uutuus tai trendikkyys eivät vain ole yksinään kovin tanakkaa sisältöä.

”Moi, mitä kuuluu?”
”Ostin uudet farkut.”
”Mahtavaa.”

Vaikuttavimmat tarinat (tai brändit) elävät ajassa, mutta eivät määrittele itseään suhteessa aikaan tai trendeihin, vaan suhteessa johonkin inhimillisesti koskettavaan. Esimerkiksi rakkauteen, vihaan, kateuteen, uskoon, toivoon tai huonoihin vitseihin, jotka silti naurattavat.

Uuden ja ajankohtaisen vastapainoksi on piristävää aistia myös pysyviä arvoja. Paradoksaalisesti elämän perusarvoihin vetoavat viestit tuntuvatkin tuoreemmilta kuin ainainen innovaatio- ja trendihumppa. Mikä sitten voisi olla inhimillisesti koskettavaa ja pysyvää? Jollekulle sellaista voisi edustaa vaikkapa kertomus kahden nuoren traagisesta rakkaudesta:

Romeo ja Julia rakastuivat deittipalstalla, mutta Julia irkkasi ja Romeo puolestaan käytti MSN Messengeriä. Julian tietoturvajohtaja ei suostunut nuoren rakastavaisen pyyntöihin saada itselleen MSN Mese, eikä Romeon järjestelmä ollut yhtään joustavampi. Salaa järjestelmävalvojiltaan nuoret rakastavaiset tapailivat Facebookissa, tietäen hyvin lempensä toivottoman kohtalon.

Julia keksi kuitenkin ratkaisun. Hän koodasi itse chattisovelluksen, jolla saattoi ohittaa tietoturvan ja välittää myös videota. Juuri ennen kuin hän poisti profiilinsa kaikista muista sosiaalisista medioista, hän lähetti Romeolle chatin palvelintiedot ja salasanat Facebook-viestinä.

Romeon työnantajan serveri kuitenkin kaatui, eikä Romeo saanut viestiä. Hän yritti tavoittaa Juliaa, muttei löytänyt tätä enää mistään. Julia puolestaan murtui, kun Romeo ei vastannut hänen kutsuunsa mesettää keskiyöllä.

Niin sydämensä murskanneet rakastavaiset päätyivät äärimmäiseen ratkaisuun. Selailunhalunsa menettäneinä he formatoivat kovalevynsä, eivätkä enää koskaan tavanneet.

Palaan asiaan kun kuulen siitä jotain uutta.

Juppe Koivisto
copywriter

Onko suomalaisen ja ruotsalaisen ero rohkeudessa?

Tutkimme viime vuoden puolella suomalaisten markkinointi- ja designvaikuttajien näkemyksiä tulevaisuuden suomalaisista brändeistä ja kansainvälistymisen menestystekijöistä. Luotauksen tulokset julkistettiin vaikuttajatilaisuudessa tiistaina 12.1.

Tulosten julkistamisen jälkeen pallo heitettiin arvovaltaiselle paneelille, jossa istuivat Marimekon markkinointijohtaja Malin Groop, historian professori ja Suomi-brändityöryhmän jäsen Laura Kolbe, Genelecin hallituksen puheenjohtaja Ilpo Martikainen, kenkäsuunnittelija Minna Parikka, muotoilun professori Yrjö Sotamaa sekä suunnittelija Jenna Sutela OK Do –design-ajatushautomosta.

Paneeli pyrki etsimään menestystekijöitä ja visioimaan suomalaisten brändien tulevaisuutta. Keskustelussa sivuttiin muun muassa suomalaisten ja ruotsalaisten eroja – onhan ruotsalaisilla kasa brändin rakennuksen menestystarinoita – ja esteitä suomalaisten menestymiselle. Panelistit olivat yhtä mieltä siitä, että suomalaisilta puuttuu lähinnä rohkeus. Vaikka perfektionismi hyvä piirre onkin, joskus on toimittava ennen kuin kaikki on hiottu viimeistä piirrettä myöten valmiiksi.

- Myymään pitää lähteä silloin kun korvapuustit ovat vielä uunissa. Ei sitten kun kolme pellillistä on jo paistettu! paneelin osallistunut Malin Groop kiteytti.

Myös yhteistyössä voisi ottaa oppia ruotsalaisilta: kaikki suunnittelijoista rahoittajiin yhden pöydän ääreen ja ei kun toimeksi!

Suomessa on paljon lahjakkaita suunnittelijoita, jotka puurtavat yksin taiteellisen palon motivoidessa eteenpäin. Mutta toiminnasta ei voi koskaan tulla kansainvälistä, jos osaavat kumppanit puuttuvat.

- Toivoisin, että Minna Parikan kaltaisilla nuorilla suunnittelijoilla olisi tulevaisuudessa ympärillään laaja verkosto, jonka voimin ponnistaa maailmalle, Yrjö Sotamaa visioi suomalaista brändin rakennusta ja designia vuonna 2020.

Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta kuka auttaisi yrittäjää alkutaipaleella? Miten saisimme luotua yrittäjyyden aloittamista - saati sitten nopeaa kansainvälistymistä - helpottavat rakenteet ja verkostot? Onkohan tämä Suomi-brändityöryhmällä pohdinnassa? Entäs me markkinointiviestinnän osaajat - voisimmeko tarjota työtämme tulevaisuuden lupauksille "tutustumishintaan"? Loppupeleissä tulos voi hyvinkin olla win-win.

New Finnish Classics –tilaisuudesta raportoitiin myös muun muassa Mömmössä.

Laura Pesonen