Sutkeja savolaisia ja härkäpäisiä pohojalaisia

Ajauduimme työkavereiden kanssa mielenkiintoiseen lounaskeskusteluun, jonka alkoi sanasta ”uushelsinkiläinen”. (Se on kuulemma hienompi tapa ilmaista ”olen muuttanut tänne landelta”.)

Hyvin nopeasti keskustelumme polveili legendaarisiin mielikuviin eri kaupungeista. Vantaalainen kollega oli jo lapsena saanut kuulla Kehä III:n ulkopuolella olevansa ”hesalainen snobi”. Toisaalta kaikki lounaan äärellä keskustelijat olivat liikuttavan yksimielisiä siitä, kuinka sisäänpäinlämpeäviä turkulaiset ovat.

Kamoon, aika nähtyjä stereotypioita. Eikö voitaisi keksiä jotain tuoreempaa?

Tuskin voidaan, ainakaan nopeasti, siinä on mielikuvien taika. Ne muuttuvat hitaasti, ja pikavoittoja ei ole. Ei varsinkaan silloin, jos yksilön henkilökohtaiset kokemukset tukevat ennakko-odotuksia.

Mielikuva on sekoitus subjektiivista kokemusta ja kollektiivista olettamusta.

Itse pohdin työkseni lähinnä b-to-b-brändien mielikuvien, imagon ja brändin rakentamista. Tämä viaton ja hersyvä lounaskeskustelu palautti elävästi mieleeni, kuinka kiteytetyimmätkään pääviestit tai tyylikkäinkään graafinen ilme ei pelasta, jos henkilötason kohtaamiset yrityksen kanssa eivät ole linjassa viestien kanssa.

Marika Mattila
Account Manager

Kirjoittaja tunnustautuu uusespoolaiseksi.

Vanha juttu

Uusi päivä, uudet jutut. Blogissa se kai tarkoittaa tuoreita näkökulmia ja havaintoja uusista ilmiöstä. Ja niitä riittää. Asioiden uutuus tai trendikkyys eivät vain ole yksinään kovin tanakkaa sisältöä.

”Moi, mitä kuuluu?”
”Ostin uudet farkut.”
”Mahtavaa.”

Vaikuttavimmat tarinat (tai brändit) elävät ajassa, mutta eivät määrittele itseään suhteessa aikaan tai trendeihin, vaan suhteessa johonkin inhimillisesti koskettavaan. Esimerkiksi rakkauteen, vihaan, kateuteen, uskoon, toivoon tai huonoihin vitseihin, jotka silti naurattavat.

Uuden ja ajankohtaisen vastapainoksi on piristävää aistia myös pysyviä arvoja. Paradoksaalisesti elämän perusarvoihin vetoavat viestit tuntuvatkin tuoreemmilta kuin ainainen innovaatio- ja trendihumppa. Mikä sitten voisi olla inhimillisesti koskettavaa ja pysyvää? Jollekulle sellaista voisi edustaa vaikkapa kertomus kahden nuoren traagisesta rakkaudesta:

Romeo ja Julia rakastuivat deittipalstalla, mutta Julia irkkasi ja Romeo puolestaan käytti MSN Messengeriä. Julian tietoturvajohtaja ei suostunut nuoren rakastavaisen pyyntöihin saada itselleen MSN Mese, eikä Romeon järjestelmä ollut yhtään joustavampi. Salaa järjestelmävalvojiltaan nuoret rakastavaiset tapailivat Facebookissa, tietäen hyvin lempensä toivottoman kohtalon.

Julia keksi kuitenkin ratkaisun. Hän koodasi itse chattisovelluksen, jolla saattoi ohittaa tietoturvan ja välittää myös videota. Juuri ennen kuin hän poisti profiilinsa kaikista muista sosiaalisista medioista, hän lähetti Romeolle chatin palvelintiedot ja salasanat Facebook-viestinä.

Romeon työnantajan serveri kuitenkin kaatui, eikä Romeo saanut viestiä. Hän yritti tavoittaa Juliaa, muttei löytänyt tätä enää mistään. Julia puolestaan murtui, kun Romeo ei vastannut hänen kutsuunsa mesettää keskiyöllä.

Niin sydämensä murskanneet rakastavaiset päätyivät äärimmäiseen ratkaisuun. Selailunhalunsa menettäneinä he formatoivat kovalevynsä, eivätkä enää koskaan tavanneet.

Palaan asiaan kun kuulen siitä jotain uutta.

Juppe Koivisto
copywriter

Onko suomalaisen ja ruotsalaisen ero rohkeudessa?

Tutkimme viime vuoden puolella suomalaisten markkinointi- ja designvaikuttajien näkemyksiä tulevaisuuden suomalaisista brändeistä ja kansainvälistymisen menestystekijöistä. Luotauksen tulokset julkistettiin vaikuttajatilaisuudessa tiistaina 12.1.

Tulosten julkistamisen jälkeen pallo heitettiin arvovaltaiselle paneelille, jossa istuivat Marimekon markkinointijohtaja Malin Groop, historian professori ja Suomi-brändityöryhmän jäsen Laura Kolbe, Genelecin hallituksen puheenjohtaja Ilpo Martikainen, kenkäsuunnittelija Minna Parikka, muotoilun professori Yrjö Sotamaa sekä suunnittelija Jenna Sutela OK Do –design-ajatushautomosta.

Paneeli pyrki etsimään menestystekijöitä ja visioimaan suomalaisten brändien tulevaisuutta. Keskustelussa sivuttiin muun muassa suomalaisten ja ruotsalaisten eroja – onhan ruotsalaisilla kasa brändin rakennuksen menestystarinoita – ja esteitä suomalaisten menestymiselle. Panelistit olivat yhtä mieltä siitä, että suomalaisilta puuttuu lähinnä rohkeus. Vaikka perfektionismi hyvä piirre onkin, joskus on toimittava ennen kuin kaikki on hiottu viimeistä piirrettä myöten valmiiksi.

- Myymään pitää lähteä silloin kun korvapuustit ovat vielä uunissa. Ei sitten kun kolme pellillistä on jo paistettu! paneelin osallistunut Malin Groop kiteytti.

Myös yhteistyössä voisi ottaa oppia ruotsalaisilta: kaikki suunnittelijoista rahoittajiin yhden pöydän ääreen ja ei kun toimeksi!

Suomessa on paljon lahjakkaita suunnittelijoita, jotka puurtavat yksin taiteellisen palon motivoidessa eteenpäin. Mutta toiminnasta ei voi koskaan tulla kansainvälistä, jos osaavat kumppanit puuttuvat.

- Toivoisin, että Minna Parikan kaltaisilla nuorilla suunnittelijoilla olisi tulevaisuudessa ympärillään laaja verkosto, jonka voimin ponnistaa maailmalle, Yrjö Sotamaa visioi suomalaista brändin rakennusta ja designia vuonna 2020.

Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta kuka auttaisi yrittäjää alkutaipaleella? Miten saisimme luotua yrittäjyyden aloittamista - saati sitten nopeaa kansainvälistymistä - helpottavat rakenteet ja verkostot? Onkohan tämä Suomi-brändityöryhmällä pohdinnassa? Entäs me markkinointiviestinnän osaajat - voisimmeko tarjota työtämme tulevaisuuden lupauksille "tutustumishintaan"? Loppupeleissä tulos voi hyvinkin olla win-win.

New Finnish Classics –tilaisuudesta raportoitiin myös muun muassa Mömmössä.

Laura Pesonen